Vilukissoja ja villasukkia

Kirja kourassa, luet samaa lausetta uudelleen ja uudelleen muistamatta mitä oikeastaan olet lukenut. Muistat, että piti sammuttaa pesukone. Siirrät kirjan syrjään ja kävelet pesuhuoneeseen. Palaat sohvalle ja etsit uudelleen kirjasta sen kohdan missä olet jumittanut jo varmaan vartin. Luet pari lausetta eteenpäin. Jos tekisi leivän... Nouset uudelleen ylös. Kirja ei vaan etene. Löysin äänikirjat siinä vaiheessa kun kirjastot menivät kiinni. Lainasin silti ennen sitä kaksi luottokirjailijan kirjaa vain päätyäkseni samaan tulokseen kuin jatkuvasti nykyään. En saa enää kirjaa luettua. Haukotuttaa, tekemättömät asiat pyörivät päässä. Rauhattomat kädet vaativat jotain liikettä, kirjan pitely ei vain riitä. Äänikirjoja sen sijaan olen kuunnellut kesän aikana parisenkymmentä. Juuri sain päätökseen Leena Lehtolaisen Maria Kalliot ja nyt etsin jotain vastaavaa. Vahva suositus näille. Ehkäpä päädyn Raidiin. Ja virkkaus saa jatkua. Tarina ei katkea vaikka välillä pitääkin siivota.

Se nurkkaan kertyvä korjauskasa mikä sisältää pikkuvikaisia vaatteita, lakanoita, pyyhkeitä... Muutaman minuutin hommia ja kasa vaan kasvaa kuin lumikinokset talvella. Kahden päivän istumalihasten kuluttaminen on sulattanut kinosta auringon lailla. Kaksi tehtyä laudeliinaa, 4 korjattua mekkoa, yksi rikkinäisistä farkuista tehty hame, yksi suurennettu hame, korjattu yöpaita, 2 korjattua tyynyliina, ommeltuja kangasmerkkejä ja ripustuskoukkuja, yksistä liian pitkistä verhoista tehty kahdet. Samalla siivosin kangaskasani ja löysin lisää tekemistä. Valmiiksi leikattuja tyynyliinoja, takin vuori, joka odottaa takkia, pieneksi jääneitä keskeneräisiä tekeleitä, paljon muutakin. Loppumaton suo kuten takapihan nurmikkokin, joka kaipaa leikkaajaa.

Sitä kuvittelee olevansa immuuni kaikille kauneusihanteille ja pukeutuvansa niin kun itteään huvittaa ja hyvältä tuntuu, olevansa ihan sinut itsensä kanssa. Kesän olen pitänyt jumppa/salitaukoa (lenkkeily-yritystä lukuun ottamatta) muutamaankin syyhyn vedoten, yhtenä luonnollisesti korona. Paino on "kivasti" noususuhdanteessa. Syöminen on ollut vähän sitä ja tätä ja jäätelö on hyvää helteellä. Ja sitten kun menee ostamaan vähän lyhyempää punttia jumppahousuihin niin vastassa on vaan järkytys.. tai ehkä ennemminkin muistutus todellisuudesta. Julmia ovat sovituskopin peilit! Sitä ei niin millään näytä samalta kuin 20 vuotta sitten. Kyllähän se tiedossa on mutta jotenkin sitä tasoittelee todellisuutta kun ei jatkuvasti ole itseään peilailemassa. Sitten vielä lisäksi vaaka on ottanut taas kilon lisää mittariin. Puhelin huutaa sanaa "ylipainoinen". Pakko kaivaa vielä mittakin esiin ja mitata vyötärön ympärys: 78cm. Onko se nyt niin paha? Silti mielikuva sovituskopin mase

Nähtävästi sälekaihtimistakin voi saada viiltohaavoja. Taistelu taisi päättyä kohtalaiseen tasapeliin. Suurimmat pölyt on pesty pois ja taisteluhaavat alkavat olemaan parantuneet. Muutaman päivän välttely ikkunoiden ulko- ja välipintojen pesua kohtaan on synnyttänyt kasan askarteluja. Innostuin kokeilemaan metallilanka-askartelua, makrameetöitä, akryylimaalausta sekä kaikista käsittämättömintä: massasta muotoilua. Lopputulos näyttää aina samalta kuin eskarilapseni tuotokset, lukuunottamatta mielikuvitushöystettä. Makrameejutut ei sinänsä ole uusi juttu. Tällä tekniikalla on jo mukulana väännetty koruja ja porukoilla on ollut amppeleita. Mitään suurempaa työtä en kuitenkaan ole tehnyt joten langan paksuuden kanssa on vielä hakemista. Lapsen kanssa ollaan maalailtu kiviä ja niitä massatöitä. Mun hommat vaan lähti leviään lisäksi liitutaulun kehyksiin, canvas-maalauksiin sekä puutarjottimiin. Oli pakko kipaista hakeen lisää värejä ja taulupohjia. En ymmärrä miten tässä ehtiäisi enää mi

Ostin kirppikseltä terassille ruokapöydän ja tuolit. Ja siitähän se lähti sitten mopo käsistä. Vanhat puhkikuluneet terassimatot saivat lähteä roskiin. Työn alla on makrameeamppelit ja suunnitelmissa samanlainen hylly. Minikasvimaa sai myös lähtöpassit ja pienempi terassipöytä löysi paikkansa pihalta. Se pitää kyllä vielä maalaa. Vaikka ruskea ja keltainen ei olekaan minun värejäni, ne on kuitenkin talon värejä. Mukaan sekoitan vähän mustaa ja valkoista johtuen kalusteista. Työ etenee hitaasti kun joutuu odottamaan maalin kuivumista ja ympärillä häärivä ampiainen häiritsee keskittymistä. Kun ei nyt pesää keksisi tehdä minnekään.

Lämmin ja aurinkoinen päivä. Suunnaksi otettiin tänään Evo, tarkka kohde ehti vaihtua kolmeen kertaan ennen varsinaista päätöstä. Ranta tuntui turvallisemmalta kun koko ajan näkee missä liikkuu ja paljonko on vielä matkaa. Umpimetsässä suuntavaiston häviää ja fiilispohjalta suunnistaminen yleensä ei tuota haluttua tulosta, vaikkakin polku on Evon sivuilla kerrottu olevan merkitty pitkin matkaa. Kierrettiin siis tänään Ylinen Niemisjärvi. Polku järven ympäri on monimuotoinen, on kivikkoa, juurakkoa ja pitkospuita. Sisiliskoja vilistelee polun varrella. Lapsi oli niistä innoissaan. Kylmät eväät pysähdyttiin syömään rantaan, pelipäivän houkutus vei autolle syömään lämmitettävät eväät - myös nekin kylmänä. Koska Evo on sopivan matkan päässä lyhyille päiväreissuille, niin ehkäpä vielä tänä kesänä käymme toisenkin kerran siellä kääntymässä.