Vilukissoja ja villasukkia

Ostin kirppikseltä terassille ruokapöydän ja tuolit. Ja siitähän se lähti sitten mopo käsistä. Vanhat puhkikuluneet terassimatot saivat lähteä roskiin. Työn alla on makrameeamppelit ja suunnitelmissa samanlainen hylly. Minikasvimaa sai myös lähtöpassit ja pienempi terassipöytä löysi paikkansa pihalta. Se pitää kyllä vielä maalaa. Vaikka ruskea ja keltainen ei olekaan minun värejäni, ne on kuitenkin talon värejä. Mukaan sekoitan vähän mustaa ja valkoista johtuen kalusteista. Työ etenee hitaasti kun joutuu odottamaan maalin kuivumista ja ympärillä häärivä ampiainen häiritsee keskittymistä. Kun ei nyt pesää keksisi tehdä minnekään.

Lämmin ja aurinkoinen päivä. Suunnaksi otettiin tänään Evo, tarkka kohde ehti vaihtua kolmeen kertaan ennen varsinaista päätöstä. Ranta tuntui turvallisemmalta kun koko ajan näkee missä liikkuu ja paljonko on vielä matkaa. Umpimetsässä suuntavaiston häviää ja fiilispohjalta suunnistaminen yleensä ei tuota haluttua tulosta, vaikkakin polku on Evon sivuilla kerrottu olevan merkitty pitkin matkaa. Kierrettiin siis tänään Ylinen Niemisjärvi. Polku järven ympäri on monimuotoinen, on kivikkoa, juurakkoa ja pitkospuita. Sisiliskoja vilistelee polun varrella. Lapsi oli niistä innoissaan. Kylmät eväät pysähdyttiin syömään rantaan, pelipäivän houkutus vei autolle syömään lämmitettävät eväät - myös nekin kylmänä. Koska Evo on sopivan matkan päässä lyhyille päiväreissuille, niin ehkäpä vielä tänä kesänä käymme toisenkin kerran siellä kääntymässä.

Hämeenlinnan Katumajärven läheltä käytiin etsimässä yhdet pitkospuut. Kutalanjoen ylittävät puut olivat tänään kuivat. Kuulemma saattavat olla usein märät ja osin pinnan alla. Tänään reitti oli lapsiystävällinen: sen verran lyhyet, että kävelimme edestakaisin ja lapsi juoksi läheiseen leikkipuistoon. Jaksoin jopa raahata järkkäriä mukana. Vielä niitä tuotoksia en ole tarkastellut. Aulangolta yritettiin etsiä tuijametsää mutta se jäi vielä mysteeriksi. En tajunnut mistä kohtaa sinne lähtee polku. Tiedän noin suurinpiirtein mutta ei kyllä löydetty perille. Tai voi olla että epäusko iski liian aikaisin. Kotimatkalla poikettiin hakemaan 200litraa multaa ja istutuskehikko. Taisin uhota etten istuta mitään muuta kun kukkia tänä vuonna. Mutta kun siskolla oli parit ylimääräiset mansikan taimet niin sen verran kai sitä voi päätöstään pyörtää...

Eikä sekään ole tärkeää. Ostin kukkasen siemeniä. Ne olisi pitänyt istuttaa huhti-toukokuussa. Vaikka onhan tässä vielä toukokuuta jäljellä... kylmää toukokuuta! Joka keväiseen rutiiniin on kuulunut istuttaa kaikenlaisia hyötykasvin siemeniä pieneen parveke/terassipuutarhaan: kirsikkatomaattia, amppelimansikkaa, basilikaa ja muita yrttejä, avomaan kurkkuja... Jokakesäinen lopputulos on kourallinen mikrokirsikoita ja pari pientä mansikkaa, jotka uppoavat jonkun muun suuhun. Tänä vuonna en jaksanut alkaa samaa rumbaa. Heitän kukkasen siemenet multaan ja jos sieltä ei kasva kun rikkaruohoja niin olkoot. Tässä keväässä on muutenkin ollut riittävästi muuttujia ja ressiä, että jaksaisin panostaa pystyyn kuoleviin kasveihin tai vahtisin jatkuvalla syötöllä, ettei kaksi kissaa pääse osallistumaan puutarhan hoitoon.

Joka kevät ajatuksissa piipahtaa hölkkälenkit. Se keveys millä 10km voi mennä, henki kulkee ja olo ei ole raskas. Linnut laulavat ja maisemat vaihtuvat silmissä. Todellisuus on joka kevät paljon tylympi. Askel on kuin lyijyä, syke nousee helposti ja hengitys tiheentyy vaikka kuinka yrittäisi pitää vauhdin riittävän rauhallisena. Siitä on vuosia kun olen päässyt sinne tavoitekymppiin asti. Aina tulee joku mutta matkaan. Tänä vuonna aloitin taas jälleen kerran. Myöhemmin kylläkin kun aiempina vuosina. Yleensä olen ollut viimeistään huhtikuun alussa tarpomassa pihalla. Nyt on jo toukokuun alku. Yritän pitää tavoitteet realistisina: kolme lenkkiä viikossa, intervallimeiningillä, jarrutellen alati kiihtyvää vauhtia. Kahden kilsan hölkkälenkin, josta puolet on vain reipasta kävelyä, jälkeen posket punottaa ja selkä on hikinen. Taistelutahto puskee taas pintaan, kyllä minä tänä vuonna tämän päihitän! Kunnes se koivu alkaa kukkia ja tulee taas joku mutta...

Aamukahvin äärellä syntyy hitaasti ajatus. Tänään metsään. Mutta minne? Kissat vierellä huutaa ruokaa. Tullaan tullaan. Johtuuko iästä vai tästä koronasta vai mistä mutta me ollaan jälkikasvun kanssa kierretty muutamat helpot, ei niin eksymisvarmat risukot. Suunnaksi otetaan 10-tien läheisyydessä oleva Heinisuo. Perille on helppo löytää ja reittiä on helppo seurata. Pienellä parkkipaikalla on suhteellisen täyttä. Ihmisiä tulee takana ja vastaan. Ruuhkaa metsässä, tainnut aika ajaa kaikki ulkoilemaan. Ei kai se huono ole lainkaan mutta jos yrittää päästä ihmisiä karkuun, niin valmiit metsäreitit ei ole oikea paikka siihen. Eikä musta ole loikkaamaan keskelle metikköä ja luottamaan kartanlukutaitoon tai suuntavaiston. Puita on kaatunut pitkin polkua. Pitkospuut on hyväkuntoiset. Kertaalleen epäilen suuntaa ja vilkaisen puhelimen karttaa, tie tulee vastaan muutamien metrien jälkeen. Sen verran passelin mittainen matka, että lapsi haluaa huomenna uudelleen. Ei eksytty tänäänkään!